Elämänihän on yhtä euforiaa jos ei lasketa sitä tosiasiaa ,että rahat on nyt loppu. Mietin eilen, että tavalliset ihmiset varmaan käyvät töissä perjantaisin, itse kävin sossussa. Jokin kohtalonoikku yritti kuitenkin viimeiseen asti säädellä minun ja sosiaaliviraston välimatkaa. Jäin yli tunniksi loukkuun kylpyhuoneeseen ja mieleeni juolahtivat jo kauheimmat kauhuskenaariot ,jos kukaan ei tulekkaan koko päivänä kotia. Rämpläsin (onkohan tuo suomen- vai miia-kielen sana?) lukkoa yli tunnin ja edessäni avautui vapaus ja selkäni takaa löytyi se musta napukka ,jolla lukkoa väännetään.

Viimeisin tiliotteeni. Bar Loose, Bar Belge, Stockman Herkku, Bar jotain ja Bar jotain... Elämäntapa remontti. Aika summa on uponnut myös kaikenlaisiin kulttuuriharrastuksiin, museoihin, sarjiksiin, Semifinaaliin ja Kauko Röyhkään ,jotka ovatkin uuden elämäni valoisimpia puolia toisin kuin sää. Syömistähän en harrasta enää juuri ollenkaan, vain jos se tapahtuu mahdollisimman pröystäilevästi ja juomisen yhteydessä. Punaviiniä viidellä juustolla.

Nyt siis täytyy turvautua perinteiseen call daddy-pankkiyhteyteen, omapahan on vikansa kun on tällaisen pikkuporvarillisen arvomaailman päähäni syövyttänyt, tai harkita voisinko muuttaa mm. Alessista ja Iittalasta koostuvan keittiövälinekokoelmani rahaksi. Tavarataivas. Aamupuuro maistuu erinomaiselta ,kun sen työntää desing-lusikalla suuhun. Siksipä minun ruokavalioni onkin vuorokauden ympäri-puuro.

Ainiin. Työt alkaa maanantaina.

Työkkärin pakollinen työnhakuinfo valaisi minulle lähinnä miten tämäkin yhteiskunta voisi käyttää rahansa paremmin. Koitan olla pitkittämättä työttömyyttäni yli kolmeen kuukauteen niin en ehdi tulla liian passiiviseksi. Menen torstaina työhaastatteluun. Pieni +-merkki elämässäni. Nyt viikon kestänyt työttömyysjaksoni on todistanut minulle saamattomuutta ja henkistä heikkouttani. Mieleni tekisi juoda todella paljon alkoholia.

Ihmissuhteethan ovat aina olleet minulle yhtä auringonpaistetta 365 päivää vuodessa. Siksipä olikin hyvä sauma aloittaa taas yksi tai lähinnä herätellä henkiin jotain niin vanhaa ja niin monta kertaa kuollutta. Sekin aiheuttaa minulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja nostaa paniikkikohtausriskiä lisättynä kaikkiin muihin tämän hetkisen elämäni epämiellyttävyyksiin. Mutta luultavasti jos minulla menisi liian hyvin, masentuisin siitäkin. Tavoittelen sopivaa.

Asuntokin on jo hankittu. Muutan "ihastuttavaan" Merihakaan. Siellä on kuvattu Me stallarit ,ja isä voi tähän todeta, että asuinpaikan valintakin voi olla kumman vasemmistolaista touhua. Vielä puuttuu työpaikka ,jonka hankkimiseksi en kyllä ole suurempia ponnisteluja tehnytkään. Mikähän mahtaa olla tuleva ammattinimikkeeni. Työtön?

Köln on yli miljoonan asukkaan kaupunki ,ja silti joudun törmäämään pahoinpitevään ex-poikaystävääni usemman kerran viikossa. Saatan vaikuttaa huvittavalta kyykkiessäni autojen takana tai yhtäkkiä singotessani porttikäytäviin piilottelemaan. Tekisi mieli oksentaa.

Tungin eilen kaikki tavarani matkalaukkuun. 27 kiloa. Kohta mä lennän taas.

Suunnitelmiin on siis tullut enemmän ja vähemmän muutoksia. Jalkani koskettavatkin suomalaista maanpintaa tai Helsinki-Vantaan lentokentän lattiaa jo 3.9 n. yhdeltä yöllä. Tuntuu kummaliselta tehdä tämä sama matka aika tarkalleen tasan vuosi kaiken jälkeen mutta nyt toisinpäin. Taas lähteä pois epätietoisena mitä tuleva tuo, käydä vähän ihmettelemässä Kööpenhaminan lentokenttää, jättää tärkeitä ihmisiä taakse, osittain haikeana, osittain optimistisena.

Vuosi on kuitenkin aika pitkä aika olla poissa.

Tuntuu vaan niin kummalliselta.

Ajatukset seikkailevat kummallisesti. Takaumia menneisyydestä. Always remember.

Koska uuden harrastukseni myötä tämä blogi alkaa yhä useammin sivuta kirjallisuutta, niin suosittelenpa aiheeseen sopivasti Toni Morrisonin Jazzia kaikille ,jotka rakastavat kauniita kirjoja. Ehkä paras kirja ,jonka olen koskaan lukenut.

Nyt ansaitusti unten maille. Pitipäs harkita kauan onko tuo yhdyssana. Jos se jonkun mielestä on ,niin kiitos sivistäkää minua.

Yhden aikaan yöllä minut valtasikin masennus, kuinka yksinäinen olisinkaan jos nyt istuisin yhdeksän tuntia yksin hikisissä paikallisjunissa ,enkä siis matkustanut Lyypekkin. Säästän tulevaisuuden varalle muutamia matkakohteita Euroopassa, pysähdyspaikkoja seuraavalle reilille. Vietin viikonloppuni Zadie Smithin kanssa sängyssä, ja kuinka ihanaa olikaan lukea vaihteeksi jotain viihdyttävää. Suosittelen lämpimästi, vaikken tarkalleen osaakkaan sanoa miksi se oli niin hyvä, se vain täytyi lukea ,ja suretti ,kun se loppui. Nyt kääntyy Lauri Viidan Moreeni. Kunnia kaikille suomalaisten työläisperheiden eepoksille ,mutta se on sairaan tylsä.

Tänään kadulla minut pysäytti hampaaton kyttyrämummo ,joka olisi halunnut lukea kädestäni. Minulla on kuulemma ollut paljon vaikeuksia rakkauden kanssa. Näkyyköse ulospäin vai sanooko se mummo sen vain kaikille? Olen luultavasti päättänyt virallisesti taas yhden parisuhteen ,ja entiseni toteaa ,että haluaisi muutenkin olla mielummin nainen kuin mies. Äiti soittelee ja pyytää vielä harkitsemaan, ehkä se kaukosuhdekkin toimisi ,ja mitä me on sinulle tehty väärin, kyllä me teitä aina yritettiin parhaamme mukaan rakastaa. Nii-in. Äitistä on muutenkin tullut vähän kummallinen. Kysyin mitä se sanoisi ,jos eroaisin kirkosta ja lahjoittaisin kirkollisveroni itse valitsemaani hyväntekeväisyyskohteeseen ,ja se sanoi ,että omapahan on asiasi. Vuosi sitten vastaus olisi ollut, et iki maailmassa. Olen siis saanut äitini siunauksen erota kirkosta ,epäilen vaan lahjoittaisinko niitä rahoja oikeasti eteenpäin, ostaisinko taas jouluna muutaman vuohen ja puuntaimen Afrikasta. Enpähän ainakaan maksaisi kenenkään mummon ehtoollisleipiä tai naisten kanssa yhteistyöstä kieltäytyvien sovinistipappejen palkkoja. Asiasta kolmanteen.

Ostin eilen Damian Ricen levyn ,kun teki mieli kieriä keittiön lattialla, heitellä kölsch-laseja seinille, miettiä kaikkia menneitä ihmissuhteita ja rypeä itsesäälissä. Toimi kummallisen tehokkaasti.  Yöllä en saa nukuttua ,kun kukaan ei halaa mua. Viime viikolla se tuntui vielä kahleilta. Miksi tää on aina tällaista. Olen kauhean pahoillani.

Viime viikot ovat lähinnä kuluneet itseäni etsiskellessä, lueskellessa Nuoren Wertherin kärsimyksiä ja Erlend Loen Tosiasioita Suomesta, joista jälkimmäinen on harmillisen huono, ja esitellessä kauneinta Saksaa Miralle ja Mikalle. Pala kauneinta Saksaa on siis Kölnin tuomiokirkko, kaljakori kahdeksalla eurolla,venetsialaista skapunkkia Kult-festareilla, kaakaot cafe-dudelsilla ja paljon Deutsche Bahnin kyytiä ympäri Nordrhein-Westfalenia. Mukavaa oli. Vaikka yksi valokuvausliikkeen läski myyjä oli ihan sika.

Olen päättänyt ,että voisin kuluttaa elämäni lukemalla kirjoja ja syksyllä opettelen soittamaan pianoa. Sadan kirjan listastani on lukematta enää 88 teosta. Keskityn lähinnä lukemaan kaikkea listan ulkopuolelta ja välttelen sellaista kidutuskirjallisuutta ,kuin Alastalon salissa tai James Joysen Odysseus. Olen myös päättänyt palata takaisin Suomeen. En voi asua maassa ,jossa opiskelijan täytyy maksaa 50 euroa kuukaudessa sairasvakuutuksesta. Se tekee minut sairaaksi. Päätökseni jälkeen poikaystäväni on alkanut uhkailemaan hyppäävänsä parvekkeelta alas mutta tähän mennessä on onnistunut vain oksentamaan alemmalle parvekkeelle. Tämä parisuhde ei siis ole ensimmäinen eikä viimeinen väärä valinta. Ajattelin myös hakeutua terapiaan syksyllä.

Tänään sain ajettua itsemurhakandidaatin takaisin omaan kotiinsa. Olen täysin kyllästynyt työhöni ,koska kaikki somalit haluavat mennä kanssani naimisiin ,ja mieleni tekisi sukeltaa biojätepönttöön. Kaikki naispuoliset sosiaalityöntekijät yrittävät selittää sitä kauniisti sillä ,että jos ei ole oleskelulupaa ja haluaa pysyä maassa ,niin ei auta kuin yrittää joka ikistä vastaantulevaa naista. Olen hylännyt teorian jo kauan sitten, kun vaimolliset, oleskeluluvalliset, n. 60-vuotiaat turkkilaiset perheenisätkin ovat tehneet ties millaisia ehdotuksia. Ne on niitä juttuja ,joita en edes yritä ymmärtää tai hyväksyä. Kaiken tämän takia tuli yhtäkkiä sellainen olo ,että pitäisi päästä nollaamaan pää ja huvittaisi vähän ajella junalla. Harkitsin aikani Stuttgartin ja Lyypekin välillä, ja päätin lähteä Lyypekkiin ottamaan selvää miksi juuri suomalaiset erityisesti pitävät tuosta hansakaupungista. En haluaisi kertoa kenellekkään matkasuunnitelmistani ,koska haluaisin salata itseltänikin tämän sekkailun järjettömyyden. Luultavasti ennenkuin kukaan ehtii lukea tätä istun jo hikisissä paikallisjunissa yhdeksän tuntia kohti Lyypekkiä, ehkä olen kerennyt jo tehdä kuuden tunnin kaupunkikierrokseni tai jopa istun jo toiset yhdeksän tuntia hikisissä paikallisjunissa kohti Kölniä. Minusta se kuulostaa seikkailulta ja maksaa vain 33 euroa ,ja minulla on hyvin aikaa lukea matkalla Zadie Smithin Kauneudesta, joka ei myöskään kuulu kirjalistaani.

Lisää kuulumisia ehkä jo sunnuntaina ,kun olen palannut matkoiltani!

Juusto on minun hidas itsemurhani. Olen perinyt sairaalta suvultani korkeat kolesteroliarvot ja kuolen luultavasti ennenaikaisesti veritulppaan. Olen alkanut lähiaikoina tuntemaan kummallista kipua rinnassani. Kirjoitin tämän tähän ,koska se ei aihepiiriltään oikein sopinut mihinkään muuhun kohtaan. 

Pikkuhiljaa alkavat kaverit katoamaan. Vuosi alkaa olemaan lopussa. Ensiksi lähti Cesc, sitten Vojtek ,ja kohta menee Domitillekin. Viimeiset tapaamiset ovat olleet onnellisia mutta haikeita, täynnä suuria toiveita ja tulevaisuuden optimismia. Oli hirveän mukava vuosi, toivottavasti tavataan vielä joskus tässä elämässä. Jääkää hyvästi.

Eilen oli Leffe-ekskursion paikka. Tavattiin Kaisan kanssa Liegessä ja vietettiin melko alkoholipitoinen päivä.

Tänään on krapulamasennuspäivä. Koitan arpoa jäisinkö Saksaan vai palaisinko Suomeen. Mä en vaan yksinkertaisesti tiedä.

Eilinenkin, niin mukava päivä päättyi haikeasti ,kun täytyi hyvästellä Kaisa-pieni maailmalle. Juna nytkähti liikkeelle takaisin Saksan suuntaan ,ja minä vähän itkeskelin. On se niin kurjaa. Sitten tuli hassu olo ,kun mietin niitä lesbojuttuja ,mitä aiemmin päivällä oli puhuttu. The Thrills jäi loppumatkaksi jumittaan.

(Theyre sayin) Lets go to San Diego, where all the crazy kids go, just don't change a thing, just don't change a thing, just don't change a thing...

David tulee kohta. Mun täytyy vähän miettiä mun elämää. Hajottavaa.

Nyt paistaa jo vähän aurinkokin.

Varasin juuri lennot projektin päätteeksi Suomeen. 15.9 nähdään taas.

...Ja samalla lennon takaisin Saksaan. 28.9 hyvästellään taas.

Tästä taisikin tulla vähän pitempi reissu.

Toisaalta en siis ollut ihan taukki.