Kävelin läpi Prahan katujen ja Praha oli mieletön kaupunki. Päätin pakata matkaoppaani mahdollisimman syvälle laukun pohjalle ja unohtaa sen sinne. Ensimmäisenä päivänä halusin löytää Vltavan rannalle mutta kävelin ehkä tunnin väärään suuntaan ja annoin itseni mennä sekaisin Prahasta. Eksyin johonkin puistoon, josta näki yli kaupungin. Auringonlasku sai vasta sataneen lumen kimaltamaan ja siellä oli ihmeellistä olla. Ja se joki olikin oikeasti nurkan takana hostellistani. Kulutin aikaani kahviloissa ja ravintoloissa. Tarjoilijapojat olivat komeita ja flirttejä ja minä rakastin olla yksin.

Kaarlen sillalla tapasin kaksi suomalaista pappaa. Kiipesin linnaan ja vietin nähtävyyspäivääni. Hostellissani tapasin Erneston Barcelonasta ja Katien Australiasta. Illalla kävimme Roxyssä kuuntelemassa muutamaa bändiä ja minulla oli suunnaton ikävä Tavastialle. Oli mukava tavata ihmisiä mutta edelleen rakastin olla yksin, kävellä ympäri vanhaa kaupunkia ja miettiä erinäisiä keinoja muuttaa Prahaan asumaan. Jalkoja alkoi jo särkeä kävelemisestä.

Viimeisenä päivänäni ostin itselleni vintage-liikkeestä laukun, josta iloitsin suunnattomasti, tuliaisia, kirjan ja löysin Tescosta Fazerin Geisha-suklaata. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa muutamaan päivään, juoksin ympäri kaupunkia ja halusin valokuvata joka ikisen rakennuksen. Illalla käyvimme taas ulkoilemassa ja Tsekkiolut maistui antibioottikuurin rajoissa. Olin valmis lähtemään takaisin kotia mutta vielä joskus minä tulen takaisin. En ehkä enää mene Prahasta sekaisin mutta haluan vielä kerran kulkea läpi sen katujen. Praha oli jotain ihmeellistä, jotain taianomaista. Matka Prahaan oli ennen kaikkea matka minuun itseeni.