Sunnuntai 13.5. äitienpäivä. Miksi täytyy tällaisena päivänä olla niin kaukana? Istun yksin asunnossani ,joka on näin pienelle ihmiselle aivan liian suuri. Aiemmin Gintaras lähti vihaisena huutaen ,että oon maailman itsekeskeisin ihminen. Se on kai totta. Menin Kölniin seisomaan sen oven eteen. Olisin vaan halunnut pyytää anteeksi. Kai me voidaan vielä olla ystäviä. Istuin Rheinilla ja soitin äitienpäiväpuhelun. En mä saanut sanottua ,että mun on kauheen paha olla. Miksi aina sunnuntaisin alkaa masentaa kymmeneltä illalla ,kun siellä on jo yksitoista ,eikä enää viitsi soittaa kenellekkään. Täällä ei ketään olisikaan, kelle soittaa. Ja musta tuntuu kuin olisin vankina tässä asunnossa ja tässä tyhmässä maassa ja täältä ei pääse mitenkään pois. Meen sänkyyn silmät auki makaamaan. Vähän itkettäisi. Ajattelen äitiä. Miksi täytyy tällaisena päivänä olla niin kaukana?